Enpä ole taas pitkään aikaan kirjoitella blogiin, tämä ei ole jotenkin mun homma! Mutta nyt kirjoitan taas jotain pikkuisen.
Omalla treeniporukalla ollaan käyty treenailemassa Hiukkavaaranhallissa tottis ja agility mielessä. Agility ratoja on tehty koirakkoitten kans jonkun verran, mutta Ellin kanssa olen jäänyt vähän syrjään agilitykentiltä kipeän selän johdosta. Tällä hetkellä selkä ei kestä ylimääräistä rasitusta. Olen ajatellut käydä kuvauttamassa sen jos se vielä tuosta kipeutyy.
Pelastuskoira treeneissä ollaan käyty muutamia kertoa mutta nekin olen jättänyt vähäselle Ellin seläntakia ja hoitokoiran takia. Ellin kanssa olen tällä hetkellä hoitamassa vauhdikasta, energistä 2-vuotiasta Dobermanni urosta Maxia. Max kanssa olen hallilla tehnyt tottista ja agility on se vain taitava koira vaikka se töissä tekee töitä ja vapaa aikaina sikoilee.
Käytiin Ellin kanssa kisoissa ja sieltähän ropsahti AVO1. Tuomarina toimi Allan Aula. Koe menin niikun oli suunnitellut että AVO1 saadaan huonoilla pistemäärillä. Mutta Allu on lepponen tuomari joten se oli mahdollista.
Seuraavaiksi treenissä on vauhdikas hyvä seuraaminen mihin olen keksinytkin vastauksen miten saan sen toimimaan. Ja jättävät liikket nopeammaksi. Joten vauhtia ja haastetta riittää nyt treeneissä.
Haluaisin kokonaisuudesta iloisen ja räväkän. Ei se ole muuta kun treeniä ja treeniä.. Pikkuhiljaa hyvää tulee! Mulla saa muuten ehdotella tuomareita kelle kannais mennä?
Olen etsiskellyt tässä laina koiraa agilityn tai tokokisoihin koiraksi, agility oli vaan lähempänä sydäntä. Eli jos tiedät jonkun koiran joka tarvii ohjaajaa Oulun aluella niin otappa yhteyttä.
Tällä hetkellä listalla on bordercollieita, sheltti sekä aussie.