| Rakkaat koirani Elli & Tiu |
Hihnan toisessa päässä kulkeutuu 20-vuotias koiraharrastaja Oulun seudulta. Pyörähdän koirien kanssa myös Kemin seudulla opiskelujeni ansiosta.
Valmistuin keväällä 2013 Liiketalouden merkonomiksi. Keväällä laitoinkin yhteishaussa paperit Kemin lähihoitaja puolelle. Kesällä opiskelupaikka varmistui, joten nyt opiskelen Kemissä.
Koiraharrastuksen lisäksin valokuvaus ja musiikki ovat lähellä sydäntä. Koiraharrastus on minulle lähinnä koirien kanssa yhdessäoloa ja pieni muotoista treenausta pk-hakua, agilitya ja tottista. Välillä tietenkin kisoissa on mukava käydä, mutta tällä hetkellä motivaatiota ei meinaa löytyä siihen kun energia menee aika paljon opiskeluun.
Omistuksessani on tällä hetkellä 2 kappaletta hupsuja bordercollie narttuja. Rotuna bordercolliesta tykkään valtavasti, erityisesti sen älykkyydestä ja oppimiskyvystä. Kaupan päälle tähän tulevat vielä työmoottori sekä mielyttämisenhalu. Koirakaverit ja lenkkiseura on tervetulleita!
Elli viettää enimmäkseen leppoisaa kotielämää ja löhöilee eläkeläisenä. Ellillä on ollut jonkin aikaa jo selkäongelmia, joten olen päätynyt siihen että Ellin kanssa "kevyt" liikunta on parasta.
Tiu on taas vauhdikas ja ensisijainen harrastekoira minulle... jatkuu...