Heissan,
Empä ole pitkään aikaa ehtinyt kirjoitella, nyt yritän taas päiväivitellä enemmän.
Tämän hetkiset kuulumiset,
Ellin selkää on hoidelttu osteopaatti Piipposen Matin luona. Sielä on löytynyt muutamia lukkoja rintakehän ylipuolelta sekä hermoja oli jumia selkärangassa. Nyt selkä on pysynyt parempa ja koira liikkuukin huomattavasti paremmin. Varmasti selkä on ollut kipeä sillä ensimmäisen hoidon jälkeen Elli on jo paljon aktiivisempia. Tästä lähtien pitää olla aina tarkkana tuon selän kanssa ja ottaa sitä huomioon treeneissä ja lämmittelyssä.
Ajattelin että koiraloimi voisi olla selälle hyvä ja myös muutenkin kun Elli on aika paljon ulkona pakkasessa. Ostin Back on Trackin koiraloimen, loimi näyttin Ellin päällä tosi hyvältä ja ihan onneessaahan Elli oli, kun sai lämmintä päälle!
Odottelen että saisin ajokortti, jottai voisin kulkea Osen treeneissä ja pääsen kunnolla tosi toimiin ja tekemään pelastuskoitoimintaa. Tavoitteena on tehdä Ellistä haukkuva etsiväkoira. Siitä sitten myöhemmin...