Käytiin Ellin kanssa möllimaastoissa. Mukana oli Remu (x-rotuinen) ja hänen emäntä ja isäntä.
Kisapaikan päälle saavuimme aamulla kymmenen aikoihin ja katselimme muiden kisasuorituksia noin 8h tuntia. Onneksi Remun omistajilla oli auto mukana ja Elli sai olla siellä tuon melkein koko ajan. Ilmeisesti järjesetäjät olivat yllättyneitä koirakoiden määrästä sillä aika taulu oli pahasti myöhässä. Ellin suoritus oli pitänyt olla klo. 14.oo jälkeen mutta suoritus tapahtuikin viiden aikoihina.
Elli tykkäsi aivan valtavasti juosta viehteen perässä sen jälkeen se kattelikin koko ajan vihteen näköisiä ei liikkuavia tavaroita. Onneksi Elli olikin kolmanneksi viimeisenä. Elli suoritui tosi hyvin kun muut koirat olivat "kilpajuoksijoita" lukuun ottamatta raskiksia. Elli oli ainut myös paimenkoiran edustaja omassan luokassaan.
Kyselin yhdeltä mieheltä että on mahdollisuuksia muunkin koiran kanssa olla kun vinttikoiran kanssa käydä treenamassa. Ja sanoi myöntävän vastauksen joten, eiköhän me kesällä käydä ainakin muutaman 5 euron lähdon ottamassa Virpiniemen stadionilla.
Videota laittelen myöhemmin!