Käytiin Ronjan (saksanpaimenkoira), Remun (x-rotuinen), Cirun (saksanpaimenkoira) lähi metsässä.
Ilma oli erinomainen tuuli pikkuisen, meille tuli vain ongelmaksi se että miten pystymme lähettämään koirat tuulta vastaa, olimme mettä tiellä ja vasenpuoli näyttitodella hyvältä lähettää koiria, mutta taas oikean puoleinen oli risukkoa ja märkää sekä siellä oli jotain kasveja jotka haisivat voimakkaalta. Elikkä oikealta puolelta tuuli joten päätin ettei ensikertalaisia Cirua voi laittaa sinne etsimään ukkoa.
Onneksi löysimme sitten puolentunnin etsiskelyn jälkeen hyvän paikan. Tallasimme alueen ja Remu sekä Cirun omistajat haluasit tehdä ilmavainulla joten niiden kanssa pitää tehdä tarkkaa työtä etteivät pääse kulkemaan jälkiä pitkin. Myös minä halusin Ellin kanssa ottaa ilmavainulla.
Ellin suoritukseen oli suhteellisen tyytyväinen, sillä oli ainakin intoa ja motivaatiota maalimiehiin. Ellin kanssa otimme leikkirinkkiä. Kävin Ellin pienin pisu lenkin ja tämän jälkeen koira sai lähtä omasta aloittesta maalimiesten luokse. Elli leikki kaikkien maalimiesten kanssa , siitä olen todella ylpeä!
En muista olenko selvittänyt mitä tuo leikkirinki tarkoittaa, joten minäpä selvennän. Leikkiringillä tarkoitetaan sitä että henkilöty menet tallatulle alueelle namien/lelujen kanssa. Ne kutsuvat koiraa tulemaan sinne ja tämän jälkeen yrittävät saada leikkimään koiran leluilla jos se ei onnistu niin sitten nameilla niin että koira kiertää rinkiä ihmiseltä ihmiselle. Lopuksi koiran onnetaan lelu jotan sen kanssa on leikitty tai iso kourallinen namea. Jos koiralla toimii kunnolla se haetaan kesken leikkien pois ja kävellään vähän matkaan niin että se ei enään maalimiehiä ja sitten se päästetään irti ja todennäköisesti koira juoksee aivan täysiä ja häntä heiluen maalimiesten luokse!
Laitoin Ellin vähäksi jakasi levähtämään että sillä riittää motivaatiota tarpeeksi tehdä lisää hommia. Sillä välillä otettiin toinen koira. Ja tämän kanssakin tehtiin leikkirinkiä.
Otin Ellin ja lähtin käymään sen kanssa vähän pitemmällä kävelyllä jotta maalimieh ehtisi kiertää alueen ja mennä niin piiloon ettei maalimiestä näy yhtään.
Elli lähti todella hienos, nosti nenän ja otti ilmavainulla suunnan missä maalimies on. Elli vähän aikaa kierteli sillä tuuli puski hajua vähän sivuun ja koiran piti tehdä tarkasti työtä. Ellin treenit kyllä meni hyvin tyytyväinen olen, enään se ei mennyt jäljeä pitkin eikä ollut ajokoira.